Tänään vähän tällainen lyhyempi postaus viikonlopun kuulumisista, sillä kohta täytyy rientää tanssitunnille.

Viikonlopun hiljaiseloon on syynsä. Olimme Pihvin kanssa mummulassa evakossa, kun isä vietti varpajaisiaan. Hyvin ajankohtaiset juhlat näin seitsemän kuukautta pojan syntymän jälkeen.
Maailman parhaana tyttöystävänä leivoin varpajaisväelle neljä pellillistä pitsaa. Lisäksi juhlakalu itse väsäsi makaronisalaattia ja boolia. Sauna oli lämmin, tarjoilut meni ja hauskaa oli, ainakin aamun asti. Ajeltiin Pihvin kanssa kotiin päiväuniaikaan ja vastassa meitä odotti hyvin kalpea ja huonovointinen isäntä, pari sohvalla punkannutta ja yhtä hilpeää kaveria, jätesäkillinen tölkkejä sekä puunattu koti. Ja uutuuttaan kiiltävä Pleikka nelonen.

 

Voi olla, että muistan väärin, olihan mulla synnytyksessä todennäköisesti parhaat huumeet mitä Kättäri tarjoaa, mutta... Musta se olin minä, joka olin raskaana 41+0 viikkoa, kärsin muunmuassa kokopäiväpahoinvoinnista ja erinäisistä suolisto-ongelmista (kova vatsa --> peräpukamat - äidit tietää, tulevat kauhistelee), "synnyttelin" 40 tuntia ja sain tikkejä. Missä on mun Pleikka nelonen?

Ei vaan on musta hienoa, että kaverit muisti uutta isää noin hienolla lahjalla. Huvittaa vaan varpajaisperinne itsessään, sillä onhan se isän osuus lapsen maailmaansaattamisessa aika rankka ;) 

Koska bileiden jäljiltä kotona ei ollut edes leipää, googlailin ohjetta helpoille sämpylöille. Ohjeen mukaan taikinasta olisi pitänyt jauhoisilla käsillä pyöritellä sämpylöitä, mutta koska taikina oli löysää ja näytti vähän siltä, että se olisi päätynyt juhlavieraiden aamuoloista suoraan leivinpaperille, päätin vaan lusikoida kekoja ja kokeilla paistaa niitä. Ei mun leipäset ehkä esteetikon silmää miellyttäisi, mutta kyllä niitä söi ennemmin kuin selkäänsä otti.


Oisko nää vähän niinkuin teeleipiä?
Mutta iskät hei - älkää ottako tätä niin vakavasti! Sille lapselle te olette loppujen lopuksi ihan yhtä tärkeitä!
Iskän ja Pihvin hajuhetki. Paparazziäiti taisi jo alkaa ottaa päähän.