Subjektiivinen päivähoito on herättänyt viime aikoina keskustelua niin mediassa, kahvipöydissä kuin monissa blogeissakin. Siihen on kantoja puolesta ja vastaan, ja jokaiselta löytyy niitä hyviä pointteja. Ymmärrän, että aihe kuumentaa tunteita, onhan kyse kuitenkin niinkin perinpohjaisesta asiasta kuin kasvatuksesta ja lasten hoidon järjestämisestä. Mutta mikä keskustelussa usein unohtuu on se, ettei päivähoidon tarve ole universaalisti mustavalkoinen asia ja että pedagogisen koulutuksen saaneiden ammattilaisten tuottamissa päivähoitopalveluissa on kyse paljon muustakin kuin siitä, että joku katsoo lapsen perään vanhempien ollessa poissa.
Monissa keskusteluissa vilahtaa tavalla tai toisella "lusmut elämäntapavanhemmat", useimmiten äidit, jotka kantavat lapsensa päiväkotiin ja tulevat kotiin nukkumaan tai hoitamaan nuorempaa sisarusta. Tällaisiakin ihmisiä varmasti löytyy. Väitän silti, että kyseessä on marginaaliryhmä, joka ei yksinään onnistu tukkimaan Suomen päivähoitojärjestelmää. Mielestäni perheissä voi jopa olla tilanteita, jolloin on perusteltua viedä osa lapsista hoitoon, vaikka vanhempi olisikin kotona. Päivähoito voi toimia myös hyvänä tukitoimena tilanteissa, joissa tarvitaan apua arjen järjestämisessä. Lapsella on turvallinen paikka, jossa tehdä mieluisia asioita, oppia uutta ja kehittyä.
Tietenkään päiväkodin ensimmäinen tehtävä ei voi olla tukiverkkona toimiminen. Monet subjektiivisen päivähoidon vastustajat toteavatkin, että apua tarvitsevien perheiden tulisi saada apua muualta. Mutta mistä muualta? Hallituksen päivähoitoa koskevissa leikkauksissa ei ole kohdennettu lisärahaa tällaisiin tukitoimiin. Jokaisessa kunnassa ei toimi avoimet päiväkodit ja kerhot yhtä hienosti ja aktiivisesti kuin isoimmissa kaupungeissa. Jokaiselle kylälle ei riitä MLL:n tai muiden kansalaisjärjestöjen perhetoimintaa. Ja kuitenkaan jokainen perhe ei ole sossutapaus: Tarve avulle ei ole niin suuri, eikä sellaisia perheitä tulisi laittaa ainakaan niitä jonoja tukkimaan.
Päivähoitopaikka on mielestäni perusteltu myös epäselvissä työtilanteissa ja onkin usein lapsen kannalta helpompaa. Vanhempi voi olla vaikka pätkätöissä tai tehdä keikkaa, eikä siis aina työskentele lapsen ollessa päivähoidossa. Nyt tehdyillä päivähoito-oikeuden muutoksilla rajataan myös näiden vanhempien työntekomahdollisuuksia. Kun vanhempi on töissä vain osan vuodesta ja erilaisissa pätkissä, pitäisi lapsi välissä ottaa esimerkiksi kuukaudeksi tai kahdeksi pois päivähoidosta, tai rajata päivähoitoa osa-aikaiseksi. Miten voidaan taata, että lapsi saa täysipäiväisen päivähoitopaikan samasta tutusta päiväkodista taas tarpeen tullen, kun yhdestä kokoaikaisesta päivähoitopaikasta on ehtinyt muodostua kaksi osa-aikaista tai sitä paikkaa ei ole enää ollenkaan? Osa-aikaisuudella ajetaan ahtaalle monet perheet, puhumattakaan niistä lastentarhanopettajista ja -hoitajista, joilla on edelleen vain kaksi kättä ja kahdella eri tapaa kasvavat ryhmäkoot (lakimuutoksen kuin osa-aikaisuuden kasvattamat).
Mielestäni lapsen ensisijainen paikka ei ole päiväkodissa, jos sille ei perheessä ole tarvetta. Mutta mielestäni tarvetta ei voi olla määrittämässä kukaan toinen, koska toisen saappaisiin ei vaan pysty oikeasti astumaan. Tilanteita on erilaisia, japerheet lapset laitetaankin aika epätasa-arvoiseen asemaan sillä perusteella, että vain täyspäiväistä työntekoa pidetään pätevänä syynä päivähoidolle. Harkinnanvaraisuutta ei juuri ole, enkä ihmettele! Sehän nyt olisi byrokraattinen ja hurjan kallis ratkaisu. Ehkäpä jopa sen päivähoidon järjestämistä kalliimpi.
Olen edelleen vakaasti sitä mieltä, että lapset ovat aivan väärä kohde säästää. Historiakin puhuu sen puolesta. Sen sijaan pitäisi puuttua niihin perimmäisiin syihin, joiden takia kotivanhempien lapset päivähoidossa ovat. Ratkaisutapoja karsimalla itse ongelma ei poistu minnekään.
Monissa keskusteluissa vilahtaa tavalla tai toisella "lusmut elämäntapavanhemmat", useimmiten äidit, jotka kantavat lapsensa päiväkotiin ja tulevat kotiin nukkumaan tai hoitamaan nuorempaa sisarusta. Tällaisiakin ihmisiä varmasti löytyy. Väitän silti, että kyseessä on marginaaliryhmä, joka ei yksinään onnistu tukkimaan Suomen päivähoitojärjestelmää. Mielestäni perheissä voi jopa olla tilanteita, jolloin on perusteltua viedä osa lapsista hoitoon, vaikka vanhempi olisikin kotona. Päivähoito voi toimia myös hyvänä tukitoimena tilanteissa, joissa tarvitaan apua arjen järjestämisessä. Lapsella on turvallinen paikka, jossa tehdä mieluisia asioita, oppia uutta ja kehittyä.
Tietenkään päiväkodin ensimmäinen tehtävä ei voi olla tukiverkkona toimiminen. Monet subjektiivisen päivähoidon vastustajat toteavatkin, että apua tarvitsevien perheiden tulisi saada apua muualta. Mutta mistä muualta? Hallituksen päivähoitoa koskevissa leikkauksissa ei ole kohdennettu lisärahaa tällaisiin tukitoimiin. Jokaisessa kunnassa ei toimi avoimet päiväkodit ja kerhot yhtä hienosti ja aktiivisesti kuin isoimmissa kaupungeissa. Jokaiselle kylälle ei riitä MLL:n tai muiden kansalaisjärjestöjen perhetoimintaa. Ja kuitenkaan jokainen perhe ei ole sossutapaus: Tarve avulle ei ole niin suuri, eikä sellaisia perheitä tulisi laittaa ainakaan niitä jonoja tukkimaan.
Päivähoitopaikka on mielestäni perusteltu myös epäselvissä työtilanteissa ja onkin usein lapsen kannalta helpompaa. Vanhempi voi olla vaikka pätkätöissä tai tehdä keikkaa, eikä siis aina työskentele lapsen ollessa päivähoidossa. Nyt tehdyillä päivähoito-oikeuden muutoksilla rajataan myös näiden vanhempien työntekomahdollisuuksia. Kun vanhempi on töissä vain osan vuodesta ja erilaisissa pätkissä, pitäisi lapsi välissä ottaa esimerkiksi kuukaudeksi tai kahdeksi pois päivähoidosta, tai rajata päivähoitoa osa-aikaiseksi. Miten voidaan taata, että lapsi saa täysipäiväisen päivähoitopaikan samasta tutusta päiväkodista taas tarpeen tullen, kun yhdestä kokoaikaisesta päivähoitopaikasta on ehtinyt muodostua kaksi osa-aikaista tai sitä paikkaa ei ole enää ollenkaan? Osa-aikaisuudella ajetaan ahtaalle monet perheet, puhumattakaan niistä lastentarhanopettajista ja -hoitajista, joilla on edelleen vain kaksi kättä ja kahdella eri tapaa kasvavat ryhmäkoot (lakimuutoksen kuin osa-aikaisuuden kasvattamat).
Mielestäni lapsen ensisijainen paikka ei ole päiväkodissa, jos sille ei perheessä ole tarvetta. Mutta mielestäni tarvetta ei voi olla määrittämässä kukaan toinen, koska toisen saappaisiin ei vaan pysty oikeasti astumaan. Tilanteita on erilaisia, ja
Olen edelleen vakaasti sitä mieltä, että lapset ovat aivan väärä kohde säästää. Historiakin puhuu sen puolesta. Sen sijaan pitäisi puuttua niihin perimmäisiin syihin, joiden takia kotivanhempien lapset päivähoidossa ovat. Ratkaisutapoja karsimalla itse ongelma ei poistu minnekään.
Tämä lasten asioissa säästäminen on kyllä sellainen juttu mikä itsellä kiehututtaa. Voi kun päättäjät tajuaisivat, että ne säästöt näkyvät ongelmina sitten vuosien päästä! Tuosta subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta en joskus ihan käsittänyt sitä miksi esim. äiti laittaisi vain toisen lapsista hoitoon, mutta nyt itsekin äitinä ymmärrän varsin hyvin. Jos kotona on haastava ja valvottava vauva ja äiti aivan zombi, niin taaperolle on varmasti hyväksi päästä päivällä edes vähäksi aikaa ympäristöön, jossa saa monipuolisia virikkeitä ja on leikkikavereita, ja äiti puolestaan voi vähän levätä vauvan kanssa. Toinen ratkaisu voisi kyllä olla kotiapu, perhetyö tms. Ja sitten se, että päivähoidostakin kiristetään jatkuvasti resursseja, minkä vuoksi päiväkodissa voi olla aikamoinen hulabaloo onkin taas ihan toinen juttu...
VastaaPoistaVeikkaanpa vaan, että se päivähoitopaikka tulee oikeasti yhteiskunnalle halvemmaksi kuin yksilöllinen kotiapu. Esimerkiksi perhetyöntekijät tekevät todella arvokasta työtä niin ennaltaehkäisevällä kuin korjaavalla puolella, mutta uskon, että päiväkodin tarjoama apu on tehokkaammin tuotettua ja usein varsin riittävää. Jo siksikin, että ne oikeat ongelmatapaukset löytyvät helposti ulkopuolisen aikuisen silmin myös päiväkodeissa, ja tätä arvokasta perhetyötä voidaan kohdentaa sitten heille. Ja mielummin ennemmin kuin myöhemmin.
PoistaTotta! Mä ajattelen, että päivähoidolla on tosi tärkeä paikka juuri tuossa ongelmien ennaltaehkäisyssä ja varhaisessa puuttumisessa. Monia lapsia voidaan tukea paljon jo ihan ryhmän päivittäisessä toiminnassa. Sitä vaan toivoisi, ettei päivähoidon muutenkin niukoista resursseista kiristettäisi enää yhtään enempää, eikä rajattaisi hoito-oikeuksia kovin tiukoiksi... ensimmäisinä siellä kärsivät sitten ne lapset jotka tarvitsisivat enemmän tukea.
PoistaAamen! On mulla tässä ehkä omakin lehmä ojassa, mutta leikkuri on kyllä käynyt kipeissä paikoissa.
Poista