Marraskuussa etsin täydellisiä tuplia. Joulukuussa kerroin löytäneeni ne. Tällä hetkellä suhtaudun tuplavaunuihimme hyvin ristiriitaisin tuntein. Niissä on muutama hyvä ominaisuus, mutten rakasta niitä kyllä mitenkään päin. Verrattuna ensimmäisiin vaunuihimme, eli elämäni rakkauteen, Mountain Buggyn Dueteissa on vikana lähtökohtaisesti kaikki. Nyt kun niitä on työnnellyt viisi kuukautta, voin kyllä jo todeta olevani hyvin pettynyt valintaamme. En toisaalta tiedä olisiko mikään valinta ollut sen parempi.

Eräs tuttavani kyseli minulta taannoin vaunujemme toimivuudesta Facebookissa. Mietin vastausta pitkään. Millä tavalla vaunumme ovat hyvät? Miksi kannattaisi ostaa juuri Duetit? Sitten tajusin, ettei minun todellakaan ole pakko kehua vaunujamme yhtään sen enempää kuin mitä ne ovat. Ihan ok vaunut. Näppärät ja pieneen tilaan mahtuvat cityvaunut. Ai valitsisinko samat vaunut uudestaan jos nyt menisin vaunukaupoille ja minulla olisi tämä käyttökokemus? Ei, en valitsisi. Ostaisin varmaankin Emmaljungan 735, koska ne todennäköisesti vastaavat kaikista parhaiten vanhoja vaunujamme, jonka ominaisuuksia arvostan vieläkin yli kaiken. Ja tuttavani itsekin Emmaljungia yhden lapsen kanssa yli vuoden työnneltyään ymmärsi mitä tarkoitin.


Mikä MB Dueteissa sitten mielestäni mättää? Alkuun keveys oli etu. Viimeisillään raskaana oli ihanaa työntää vaunuja jotka soljuivat eteenpäin kuin itsestään. Nyt vaunuista on jäänyt käteen rimpulafiilis. Ne tuntuvat muoviselta ja heiluvat joka suuntaan. Kääntyvät etupyörät ovat aina nostattaneet niskakarvani. Kun tarpeeksi vääntelet ja kääntelet vaunuja, pyörät kohtaavat ja jäävät jumiin. Toisen istuimen tilalle laitettava sivukori on vieläkin vaunujen iso plussa ja kauppareissujen pelastus. Mutta siitä ominaisuudesta ei ole mitään hyötyä nimenomaan tuplista haaveilevalle ihmiselle. Paitsi hetkellisesti. Toki lasten kasvaessa sivukorin voi taas asettaa takaisin paikalleen, mutta silloin myös vaunujen matkustaja on isompi ja vaikka kuinka koitat asetella rengaspaineita, ei vaunut pysy tasapainossa. Ja työntömukavuus kärsii. Tietysti tämäkin kaikki perustuu oletukseen, jossa sivukorin yleensä saa paikalleen adapterien pyöriessä miten sattuu. Ja kerroinko jo muuten ettei istuimen ja kopan kuomut mahdu auki sulavasti yhtäaikaa? Tai että alakorin suu on niin korkealla, että sinne on oikeastaan turha kuvitella saavansa mitään kovin isoa. Esimerkiksi jo pelkkä hiekkalelukassin saaminen alakoriin vaatii usein meiltä kopan irroittamista. Tilaahan siellä olisi vaikka pienelle kylälle, mutta sitä on hankala hyödyntää.
MB:n oma yhden hengen sadesuoja, joka meillekin myytiin, on ihan hyvä. Jos siis haluat tukehduttaa lapsesi. Paksua, kovaa ja kirkasta muovia, joka ei asetu nätisti rattaiden päälle, yritti sitä istuttaa siihen miten päin vain. Ihmettelenpä kovasti miksei sekin sadesuoja voi olla sitä samaa kahisevaa kangasta kuin useimmat muut sadesuojat. Jonkun muun merkkisen tuplasadesuojan aukot eivät taas asetu kohdalleen vaikka miten päin laittaisi. Mun mielestä siinä suojassa on aivan liian monta reikää. Mutta on se sentään sitä ihanaa kahisevaa sadesuojakangasta.

Kun oikein kovasti mietin, niin kyllä minä löydän ainakin kolme hyvää asiaa meidän tuplista. Työntöaisan saa minulle oikein hyvälle korkeudelle. Kädet lepää aisan päällä eikä siitä tarvitse yhtään painaa. Tätä tosin en huomannut ennen kuin Emmaljungista Duetteihin vaihdoimme, joten ilman tätä käyttökokemusta en ehkä olisi sitä osannut kaivata. Vaunut ovat kapeat. Ne eivät vie esimerkiksi julkisissa juurikaan enempää tilaa kuin tavalliset vaunut, eivätkä ne saa kauppojen käytävillä läheskään yhtä paljon pahaa silmää kuin leveämmät tuplat (huhupuheiden mukaan). Duetit myös menevät kasaan yhdellä liikkeellä ja menevät pieneen tilaan. Kasassa ne mahtuvat jopa Micran takakonttiin, testattu on. Mutta unelmavaunujen titteliin se ei vaan riitä. Täytyy myöntää, että vaunujen glooriaa hieman himmentää myös se fakta ettei Papu ole juurikaan nauttinut kopassa hengailusta työntömatkojen aikana. Ja siihen syy löytyy kyllä muualta kuin itse vaunuista. Minun on jo monta kertaa tehnyt mieli ottaa face-to-face-istuin käyttöön, mutta sitten taas muistan minkä ikäisestä lapsesta on kyse.

Emmaljungat ovat maanneet vaatehuoneemme ylähyllyllä käyttämättöminä jo pitkään. Mulla on ollut ajatuksena irroittaa kankaat ja pestä vaunut myyntiä ja seuraavaa käyttäjää varten. Se on pitänyt tehdä viime kuussa, eilen ja ennen juhannusta, mutta aina löytyy joku syy siirtää pesua. Olen ajatellut olevani vaan todella laiska, ja niin on varmaan salaa ajatellut myös armas avopuolisonikin. Ymmärrän kyllä. Mutta pikku hiljaa olen alkanut miettiä, että ehkä kyse onkin vain luopumisen tuskasta. En vaan yksinkertaisesti halua niistä vaunuista eroon. Tällä hetkellä haaveilen heivaavani Duetit lähimmälle sorttiasemalle Toriin myyntiin ja ostavani tilalle vaikkapa Bumpriderin seisomalaudan istuimella, koska kyllä meidän pian kaksivuotias rattaissa vielä viihtyy. Toisia tuplia tähän perheeseen enää tässä vaiheessa tuskin ostetaan.


Jos etsit tuplia jotka sopivat alakerran Valintatalossa kipaisuun, pikkuputiikeissa vierailuihin, museokäynteihin, lattemammailuun tai päiväretkelle Hesperian leikkipuistoon, niin MB:n Duetit ovat aika varma valinta sinulle. Näissä tilanteissa Duetit ovat osoittautuneet erittäin käteviksi. Jos taas haluaisit joskus työnnellä rattaitasi muuallakin kuin Mannerheimintiellä tai keskustojen mukulakivikaduilla, kehottaisin vielä tutkailemaan tarjontaa.

Ja lopuksi. Kerää paperille kaikki ne asiat joita (mahdollisissa) vanhoissa vaunuissasi arvostat. Ne perusominaisuudet joista et ehdottomasti halua tinkiä. Äläkä tingi niistä. Tai jos tingitkin, niin älä nyt ainakaan uutuudenviehätyksessä lähde mukaan ihan mihin vaan. Minä arvostan jämäkkyyttä ja ostin heppoista. Ja tässä on lopputulos.