26. raskausviikko alkoi neuvolakäynnin merkeissä. Näin jälkikäteen ajateltuna ei olisi kannattanut. Eilen illalla tein iltapesuja kylppärissä ja mietin seuraavan aamun vaa'alla käymistä, sillä tiesin painoni nousseen muutaman kilon. Yritin kovasti miettiä, voisiko painonnousu johtua turvotuksesta, mutten mitenkään voinut väittää niin hyvällä omallatunnolla. Pari kiloa oli siis pakko laittaa pullan piikkiin. Siis pullan, ei Pullan. Yllätys olikin aikamoinen, kun vaaka kertoi minun lihonneen viimeisen neljän kuukauden aikana lähes kuusi kiloa. KUUSI. En edes ymmärrä miten on mahdollista ottaa melkein 1,5 kiloa lisää viikossa. Kävin vaa'alla varmuuden vuoksi toisen kerran. Sama lukema, 70 kiloa oli pamahtanut rikki. Kyse ei voinut olla vaakojen eroavaisuuksista, sillä olen jokaisella kerralla käyttänyt samaa vaakaa, vaikka tapaaminen olisi ollut toisessa päässä taloa. Vaatteita oli päällä säästä johtuen paljon enemmän kuin edellisellä kerralla, mutta en voisi senkään piikkiin laittaa kuin noin kilon. Proteiinia tai glukoosia ei löytynyt ja ihme kyllä painopommin jälkeen verenpaineetkin olivat normaalit itsensä. Miten paino on voinut nousta kuusi kiloa? Lopulta ei auttanut kuin ryhdistäytyä, sillä tajusin jo olevani myöhässä vastaanotolta.

Vaakalukemaa puitiin vähän (lue: aika paljon) myös vastaanoton aikana. Sain synninpäästön, sillä olen jo viikolla 25 eikä painoni ollut noussut vielä tähän mennessä kuin muutamalla sadalla grammalla. Myös aikaisemmat raskaudet kielivät painonnoususta: Pihvistä kerrytin kiloja noin 22 ja Papusta 17. Oma-aloitteisesti diagnosoin itselläni raskausdiabeteksen ja -myrkytyksen, vaikkei kumpaankaan mikään muu viittaakaan. Sf-mitta oli käyrillä, oikeastaan aavistuksen keskikäyrän alapuolella, joten tästä päättelisin ettei sikiöisestänikään ole tulossa nelikiloista vauvaa. Toistaiseksi jäin vielä pohtimaan sokerirasitustestiä ja päätin alkaa pitää ruokapäiväkirjaa. Seuraava käynti on raskausviikolla 30 ja jos samantyylinen hurja nousu jatkuu, käyn kyllä juomassa kaupungin ja Huslabin tarjoamat sokerilitkut. Kuulin myös, että odottavilla äideillä olisi mahdollisuus ravitsemusterapeutin tapaamiseen, joten pidän senkin option vielä auki. Ja sitä varten myös ruokapäiväkirja on ihan hyvä olla olemassa, sillä jos en itse ymmärrä mikä lautasmallissani mättää, niin ammattilainen varmaan ymmärtää. Liikkua pitää vähintään entiseen malliin ja nyt jos koskaan ei ole kyllä asiaa skipata jalkapallotreenejä, edes sitä tylsää sisäpelivuoroa.

Kieroutuneella tavalla käynnin positiivisin uutinen oli se, että hemoglobiini on todella laskenut ja on siis todennäköinen syy syksyn väsymykseen ja vetämättömyyteen. Nyt olisi sitten syytä aloittaa se lisärauta. Vähän tässä mietin, että otanko perus Obsidania ja sitten painiskelen vatsan toimimattomuuden kanssa, vai haenko Maltoferin pureskelutabletteja ja ihmettelen kauniisti värjäytyneitä hampaitani. Ehkä kosmeettinen haitta on epämiellyttävää ja tukalaa oloa parempi vaihtoehto? First world problems.

Tänään iski muuten tajuntaan, että jäljellä on enää 15 raskausviikkoa. Huh huh! Tuntuu tosi vähältä ja aiheuttaa lievää sydämentykytystä, kylmännihkeää otsahikeä ja paniikinomaista tunnetta takaraivossa. Mihin tämä aika on mennyt? Kohta vaihtuu viimeinen kolmannes ja sitten meillä onkin kolme lasta. Mihin se kolmas lapsi laitetaan, kun aina ei ole se toinen käsipari auttamassa ja minullakin on vain kaksi kättä?