Blogissa on ollut pitkään hiljaista. Takana on aika rankka vuosi, tai oikeastaan puolitoista. Olen tullut kolmannen kerran äidiksi. Olen yrittänyt puskea opintojani eteenpäin ja pysyä edes aikataulussa. Olen kirjoittanut opinnäytetyön. Olen yrittänyt pitää yllä edes jonkinnäköistä tseppihenkeä. Mutta myönnän - olen myös ollut aika väsynyt.


Kynttilää voi polttaa molemmista päistä


Kun lähdin opiskelemaan tämän lapsiperhearjen keskellä, ajattelin pitkään pystyväni pitämään kaikki langat käsissäni kunnialla. Kun 28.6. suljin viimeistä kertaa ensimmäisen kätilöharjoittelupaikkani ovet, myönsin olevani uupunut. Loma tuli todella tarpeeseen. Opintojen suunnittelu ja tahdistaminen, allergialääkärikäynnit ja koko tämä perhekombo on tuonut oman mausteensa normaalin opiskelija-arkeen. Olen yksinään tämän kevään aikana suorittanut 50 opintopistettä. Se on melkein vuoden opinnot.

Olen hyvin kunnianhimoinen, pedantti, enkä luovuta kovin helpolla. Vaadin itseltäni aika paljon. Kun kesken harjoitteluani sairastuin angiinaan, teki mieli heittää hanskat tiskiin. Ja varmaan olisinkin heittänyt, jos eteeni olisi tullut enää yhtään vastoinkäymisiä. Nyt viikon lomailtuani tuntuu pikku hiljaa siltä, että on asteen helpompaa hengittää. Ylisuorittamisesta on todella vaikeaa koittaa päästä eroon. Yksi erityisesti tänä keväänä ajankohtaiseksi tullut taito on ollut opetella kieltäytymään.

Olen tänä vuonna kirjoittanut yhteensä kolme blogipostausta. Vertailun vuoksi esimerkiksi viime vuonna niitä oli 48 ja vuonna 2015 117. Kun jostain on pitänyt hetkeksi luopua, on pitänyt priorisoida. Perhe, opinnot ja omat jutut. Niin se järjestys vaan tässä elämäntilanteessa menee.

Kolmenkympin kriisi


Nyt on aika huokaista ja keskittyä myös siihen itselle mieleiseen tekemiseen. Kirjoittaminen. Valokuvaaminen. Jalkapallo. Ystävät. Ystävät ja viini. Oi, kuinka paljon olen kaivannutkaan näitä asioita. Tavallaan vähän myös hävettää miten huonosti olen ollut yhteydessä minulle tärkeisiin ihmisiin. Anteeksi. Siinä missä opiskelut syksyllä jatkuvat, uskon elämän noin muuten hiljalleen normalisoituvan. Tai ainakin kovasti toivon niin, peukut pystyssä ja sormet ristissä. Kalenteri tyhjänä.

Samalla on  aika kirjoittaa vuoden neljäs blogipostaus. Vaikka päivitystahti on huomattavasti hidastunut, on blogi elänyt elämäänsä ajatuksen tasolla. Kurkkaapa vaikka osoiteriviä tai vilkaise banneria.

Olen edelleen ensisijaisesti äiti lapsilleni, mutta jatkossa haluan myös olla sitä kaikkea muuta. Siksi se tulee myös näkymään blogissa. Vajaan kuukauden kuluttua täytän kolmekymmentä. Toimikoot se jonkinlaisena käännekohtana. Instagramin puolella blogi on jo pitkään kulkenut nimellä Tarupasa - Äiti ja sen elämä. Näkykööt se myös täällä.

Jatkossa tarkoitus on kirjoittaa yhä enemmän omia ajatuksia elämästä yleensä, niitä äitiyden erityispiirteitä unohtamatta. Haluan keskittyä kaikkiin niihin asioihin, joista nautin. Jos blogi on jo aiemminkin ollut sillisalaattia, niin ei se ainakaan muuksi muutu.

Tervetuloa tutustumaan! Toivottavasti onnistun pitämään sinut matkassa.